Kaupunkilaisten mielipiteitä Turussa asumisesta
Lauantaina 11.1.2025 vuorossa oli pyöräily Pernoon, missä pysähdyin K-Market Pernon pihalle. Parin lumisateisen vuorokauden jälkeen sääennusteissa oli varoiteltu mahdollisesti hankalista liikenneolosuhteista Turunkin alueelle. Pyöräily sujui kuitenkin ilman vaikeuksia koko matkan kevyenliikenteen väyliä pitkin. Täytyy sanoa omakohtaisena palautteena Turun kaupungille, että yhtä muutaman sadan metrin mittaista peilijäistä mäkiosuutta lukuun ottamatta koko reitti oli huollettu lumisateiden jäljiltä hyvin. Oli ilo havaita, kuinka hyvin pyörällä pääsi Martin alueelta Pernon suuntaan.
Tämänkertainen pysähdyspaikkani tuntui hyvältä valinnalta. Ohitseni kulki tasaiseen tahtiin alueen asukkaita. Keskustelu käynnistyi luontevasti monen kanssa ja pääsin kuulemaan useamman kaupunkilaisen kuulumisia. Vaikka kaikilla ei ollutkaan kirjattavaa mielipidettä Turussa asumisesta, keskustelut olivat silti arvokkaita. Sain jälleen paljon uusia aiheita tarkemmin tutustuttavaksi. Keskusteluja syntyi jälleen, vaikka en aktiivisesti jokaista ohikulkijaa pysäyttänytkään.
Kerätyt mielipiteet K-market Pernon pihalla 11.1.2025 klo 14:00-15:30:
Turun kaupungin onnistumisia:
- ”Turussa asiat on hoidettu ihan hyvin.” – Jasmine
- ”Yleisesti ottaen hyvä asua. Turku on sopivan kokoinen kaupunki.” – Mika
- ”Kaupungille annettu palaute tiettyjen yleisöroskisten huonosta tyhjentämisestä kuultiin. Asia korjattiin nopeasti ja tyhjennys on toiminut sen jälkeen.” – Lähellä asuva
Turun kaupungin kehittämiskohteita:
- ”Isoja rakennushankkeita menossa liian paljon kerralla. Esimerkiksi raitiotiehanketta ei pitäisi toteuttaa.” – Mika
- ”TVT:n vuokra-asumisessa hinnat nousseet pilviin.” – Pernon alueella asuva
- ”Joiltakin pysäkeiltä puuttuvat aikataulut kokonaan.” – Asukas alueelta
Osa keskusteluissa esille nousseista aiheista ei liittynyt suoraan Turun kaupungin vastuulla oleviin asioihin. Jotkut mielipiteistä taas olivat yleisluontoisia tai toiveita tulevasta. Listaan nämä palautteet tähän alle omaksi koosteeksi.
- ”Lääkäripalvelut saisi olla paremmat. Ja kaupungin toteuttama koirametsä olisi hyvä parannus.” – Jasmine
- ”Varhan touhu ei toimi.” – Mika
- ”Alueella asuvat ihmiset ovat auttavaisia ja toisista huolehditaan. Ei raitiotietä Turkuun.” – Asukas alueelta
Seuraavista pysähdyspaikoista on vahvistunut jo sunnuntai 26.1.2025. Silloin pyöräilen Runosmäkeen ja olen klo 14:00-15:30 K-Supermarket Runosmäen pihalla. Muitakin kohteita on tarkoitus järjestää vielä ennen sitä. Niistä ilmoitan Facebook-sivuni päivityksissä paikkojen ja ajankohtien vahvistuttua.