Siirry sisältöön

Pyöräilin Majakkarantaan ja Lausteelle

Tällä viikolla pyöräilin kysymään asukkaiden mielipiteitä Turussa asumisesta perjantaina Majakkarannan S-Marketin pihalle ja lauantaina Lausteen Salen eteen. Perjantai-ilta ei tämän ensimmäisen kerran perusteella ole ihan paras mahdollinen ajankohta pitkille keskusteluille kaupassa asioivien kanssa. Aika monella tuntui olevan kova kiire ja ajatukset jo viikonlopun vietossa. Viikon kuluttua yritän silti uudestaan, kun pysähdyn perjantaina 24. päivä K-Market Ilpoisen pihalla klo 16:30 – 17:30.

Tällä viikolla talvipyöräily ei paljon eronnut kesän pyöräilyistä. Lumi ja jää olivat sulaneet pois lähes kokonaan pyöräilyreiteiltä. Jälleen pääsin kohteisiin koko matkan pitkin kevyenliikenteen väyliä. Ainoastaan jokirannan musiikkitalon rakennustyömaan kohdalla pyöräilijät ohjataan yläjuoksun suuntaan kuljettaessa lyhyen matkan ajaksi ajoradalle. Tiellä on tosin niin tiheään sijoitettuja hidastinesteitä, että autoilijoiden nopeudet ovat tuskin pyörällä kulkevia suurempia. Tällä kertaa en pystynyt havainnoimaan talvikunnossapidon onnistumista – talvi puuttui tässä mielessä kokonaan.

Pysähdyspaikoilla jäi keskusteluiden määrä vähäisemmäksi aikaisempiin viikkoihin verrattuna. Ohitseni kulkeneita oli kuitenkin useita ja moni selvästi huomasi minut ja pyörääni kiinnitetyn palautelaatikon. Vaikka mielipiteitä sain kerättyä toivottua vähemmän, kohtaamisia ihmisten kanssa oli kuitenkin mukavasti. Minulla oli aikaa miettiä Turun kaupunginosien eroja. Olen itse asunut vuoden 1987 Turkuun muuttamisen jälkeen Haritussa, ydinkeskustassa, Varissuolla, ylioppilaskylässä, Huhkolassa, Pääskyvuorella ja Martissa. Kaikilla näillä kaupunginosilla on ollut omat minua kiehtoneet piirteensä.

Kirjattuja mielipiteitä tämän kerran kahdesta pysähtymisestä kertyi vähemmän, mutta jokainen mielipide ansaitsee tulla kuulluksi. Jokaisen mielipiteen taustalla on turkulainen, joka näkee oman asuinympäristönsä hyvät ja huonot puolet. Nämäkin mielipiteet ovat tärkeitä, kun maaliskuussa laadin yhteenvedon pysähdysteni aikana kerätystä palautteesta.

S-market Majakkarannan edessä perjantaina 17.1.2025 klo 16:30-17:30 kirjattua:

Turun kaupungin onnistumisia:

  • ”Pyöräilyreitit ovat parantuneet ja ovat nyt ihan hyvät.” – Ilkka

Lausteen Sale lauantaina 18.1.2025 klo 14-15:

Turun kaupungin onnistumisia:

  • ”Lauste on hyvä paikka asua.” – alueella asuva

Turun kaupungin tulisi ottaa huomioon:

  • ”Ei ratikkaa eikä tunnin junaa. Maksavat liikaa.” – alueen asukas
  • ”Ympäristön yleinen siisteys on kadonnut. Ei ratikkaa. Vanhustentyöhön satsattava enemmän.” – alueella asuva
  • ”Uusi runkolinjauudistus ei ole hyvä. Hankaloittaa kulkemista keskustaan. Vähentää myös Lausteen ja Huhkolan alueiden kiinnostavuutta.” – Lausteen/Huhkolan alueen asukas

Seuraaviksi pysähtymiskohteiksi ovat vahvistuneet perjantaina 24.1.2025 klo 16:30-17:30 K-Market Ilpoinen ja sunnuntaina 26.1.2025 klo 14:00-15:30 K-Supermarket Runosmäki. Toiveikkaana suuntaan näihin kohteisiin kuulemaan lisää turkulaisten tunnelmia. Toivon, että tällä kertaa joku olisi löytänyt jo etukäteen tiedon pysähdyksestäni ja saapuisi paikalle minua tapaamaan ihan tarkoituksella!