Merellinen vireä ja viihtyisä Turku
Turussa viihtyvät aktiiviset ja vireät kaupunkilaiset tekevät siitä viihtyisän kotikaupungin. Kasvavan Turun tulevaisuus riippuu kaupungin asukkaiden tyytyväisyydestä täällä asumiseen. Asumisen perusasioiden tulee olla kunnossa, mutta sen lisäksi myös muiden puitteiden täytyy tukea viihtyisän ja vireä ilmapiirin säilymistä. Turkua ulkopuolelta seuraavat ja täällä vierailevat aistivat kaupunkimme vireän ja viihtyisän ilmapiirin – jos me kaupungissa asuvat itse sitä aidosti koemme.
Turku on kiistatta merellinen tapahtumakaupunki. Sain itse olla mukana Turun Meripelastusyhdistyksen vapaaehtoisten meripelastajien ryhmässä luomassa onnistunutta The Tall Ships Races 2024 tapahtumaa. Tapahtuman tuoman kansallisen positiivisen näkyvyyden lisäksi tapahtumalla oli merkittävä taloudellinen vaikutus alueellemme. The Tall Ships Races Turku -vierailijoiden kokonaiskulutus oli yhteensä 25–27 miljoonaa euroa. Tästä ulkopaikkakuntalaisten osuus oli 18–20 miljoonaa euroa. Tällaiset tapahtumat tarjoavat positiivisen Turku-kuvan muodostumisen lisäksi myös suurelta yleisöltä piilossa olevaa sisäistä hyvää. Tapahtumaan osallistuneiden useiden vapaaehtoistahojen tarjoamien kymmenien vapaaehtoisten yhteistyö tapahtuman eteen oli vaikuttava kokemus. Tällainen kotikaupungin eteen tehty vapaaehtoinen työ luo yhteenkuuluvuuden tunnetta ja siten myös viihtyisyyttä. Samalla ainakin osallistuvat tahot pysyvät vireänä ja se heijastuu toivottavasti myös kaikkeen muuhun toimintaan.
Turku on muillakin tavoin merellinen kaupunki. Meillä on paljon mereen rajoittuvaa rantaviivaa – kiitos useiden Turun saarten. Kaupungin asukkaat pääsevät helposti nauttimaan uimisesta ja muusta rantaelämästä lyhyen ja edullisen bussimatkan päässä Ruissalossa ja muilla julkisesti ylläpidetyillä rannoilla. Itämeren puhtaudesta on kuitenkin huolehdittava. Jos annamme Itämeren saastumisen jatkua, voi tulevaisuudessa uimarantojen vesien laatu estää uimisen. Viihtyisyydestä ei silloin voi enää puhua. Turun kaupungin tulee omalta osaltaan olla jatkossakin vaikuttamassa Itämeren puhtauteen edistävästi.
Kaupungin tulee tarjota hyvät edellytykset myös asukkaiden jaksamiselle – vireänä pysymiseen. Kulttuuri ja liikunta tuovat ihmisen elämään energiaa. Niiden harrastamiseen on Turussa jatkossakin luotava hyvät edellytykset. Kaupungin ylläpitämät urheilutilat tarjoavat asukkaille edullisen tavan liikkua ja siten pitää omasta kunnostaan ja vireydestään huolta. Itse nautin uimisesta uimahallissa ja kuntoilusta ulkoliikuntapaikoilla. Kulttuuri tarjoaa ainakin itselleni toisen energian lähteen. Viimeisin voimaannuttava kokemus oli seurata satojen ihmisten virran soljumista pitkin Aurajoen rantoja kaupungin tarjoamassa Valon polku tapahtumassa. Itsekin pysähdyin nauttimaan tästä kulttuuritarjonnasta Aurajoessa sijaitsevaa teosta ihaillen. Turun uutta musiikkitaloa Fuugaa odotan innolla. Ennen sen valmistumista ehdin tosin vierailla viereisellä tontilla kaupunginteatterissa. Kireästä taloudellisesta tilanteesta huolimatta pidän tärkeänä, että Turun kärkihankkeissa ovat vahvasti mukana kulttuurin ja asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen. Toivottavasti näistä asioista pidetään huolta myös tulevalla valtuustokaudella!