Sujuvan liikkumisen mahdollistavat liikennejärjestelyt
Turku on kasvava ja kehittyvä kaupunki. Turun kaupunki julkisti tuoreen väestöennusteen 4.10.2024. Maltillisimmankin ennusteen mukaan Turun kaupungin väestö kasvaisi 40 000 henkilöllä vuoteen 2040 mennessä. Tämä asettaa liikennejärjestelyille varmasti haasteita. Ei ole yhdentekevää, millaisilla ratkaisuilla tulevaisuuden Turussa huolehditaan kasvavan väkimäärän sujuvasta liikkumisesta. Tarvitsemme eri liikkumismuodot yhteensovittavia liikennejärjestelyitä.
Turussa halutaan panostaa kevyenliikenteen sujuvuuteen ilmastotavoitteiden ja liikunnan lisäämisen takia. Olen jo useampana vuonna pyrkinyt pyöräilemään työmatkan ympäri vuoden. Joinakin talvina tehostetun talvihoidon pyöräilyreitit ovat olleet niin hyvin hoidettuja, että runsas lumentulokaan ei ole estänyt sujuvaa työmatkaa Martista Biolaaksoon. Olen itse havainnut hyvin hoidettujen pyöräilyreittien olevan edellytys työmatkapyöräilyn lisääntymiselle. Turussakin talviset olosuhteet vallitsevat niin monena kuukautena vuodesta, että sen aikana liian vaikeaksi muodostuva työmatka vähentää kiinnostusta ympärivuotiseen pyöräilyyn. Turussa tulee siis jatkossakin panostaa tehostetun talvihoidon pyöräilyreitteihin.
Kaikille ja kaikkeen liikkumiseen hyvätkään pyöräilyreitit eivät ole ratkaisu. Liikkumisen tulee olla sujuvaa myös julkisia kulkuvälineitä käyttäen. Turun kaupungin joukkoliikenne Föli oli vuonna 2023 jo neljättä kertaa peräkkäin paras eurooppalaisessa asiakastyytyväisyyttä mittaavassa BEST-tutkimuksessa. Miksi meidän tulee silti kehittää sitä vielä paremmaksi? Koska Turussa ennustetaan olevan vuonna 2040 noin 40 000 asukasta enemmän. Voin helposti kuvitella, että edes Fölin 1.7.2025 käyttöön otettava linjastouudistus ja uudet tiheästi liikennöivät runkolinjat voisivat sellaisenaan vastata lisääntyvään julkisen liikenteen käyttöön. Turun kaupunginhallitus päätti 2.10.2023 siirtymisestä Satama–Varissuo-raitiotien toteutussuunnitteluun. Kaupunginvaltuusto tekee lopullisen investointipäätöksen raitiotien toteutussuunnitelman, tarkentuvien vaikutusarvioiden ja vahvistuneen kustannusarvion perusteella. Tämän hetken arvion mukaan päätös saattaisi olla mahdollista tehdä syksyllä 2025. Jonkinlainen ratkaisu lisääntyvään joukkoliikenteen määrään tarvitaan. Mikäli raitiotie ei osoittaudu hyväksi ratkaisuksi, täytyy silloin kehittää jokin toinen ratkaisu.
Keskustan rauhoittaminen yksityisautoilulta on herättänyt keskustelua kuluvana syksynä. Itse en kannata yksityisautoilun kieltämistä tai sen hankaloittamista osana Turun keskustan kehittämistä. Jatkossakin pitää olla mahdollista piipahtaa keskustassa omalla autolla ja asioida siellä toivottavasti tulevaisuudessakin elinvoimaisina pysyvissä kivijalkaliikkeissä. Keskustan liikennejärjestelyissä tulee etsiä ratkaisuja, joiden avulla julkinen liikenne, yksityisautoilu ja kevyenliikenteen väylät saadaan toimimaan kaupunkilaisten erilaisia tarpeita palvellen.